Upsista. Niin on taas useampi kuukausi vierähtänyt salakavalasti ja huomaamatta, ja mitä vähemmän Intiassa eloa on jäljellä, sitä nopeammin päivät ja viikot vain katoavat jonnekin. Olemme nyt asustelleet Bangaloressa noin kahdeksan kuukautta, ja niihin kuukausiin on mahtunut kyllä sekä riemua että raivoa, tunneskaalan yhdestä ääripäästä toiseen. Ulkomailla asuminen on aina melkoista vuoristorataa, enemmän kuin elämä tutussa kotimaassa, missä ihmisten käyttäytymistä osaa ennakoida, ja asiat hoidetaan tavalla johon on vuosien saatossa ja kyseisen kulttuurin keskellä kasvaessa ehtinyt tottua. Ulkomailla asiat eivät aina mene ihan niin kuin Strömsössä, ja usein sitä löytää itsensä tilanteesta jota ei ainoastaan osannut ennakoida, mutta jossa ei myöskään oikein tiedä miten toimia. Näitä tilanteita tulee vastaan päivittäin, ruokakaupassa, pankkitilia avatessa, rahaa nostaessa, auto-riksha kuskin kanssa tinkiessä. Joskus ongelmana on kielimuuri, ja joskus kommunikointimuuri - vaikka sama kieli löytyisikin, asiat tehdään eri maissa ja kulttuureissa eri tavalla, ja se, mikä itselle tuntuisi loogiselta ja luonnolliselta ei ehkä olekaan sitä toisessa maassa. Kommunikointi on eri maissa hyvin erilaista, ja kun suomalaisena on tottunut siihen, että sanotaan mitä tarkoitetaan ja että mitään piilomerkityksiä tarvitsee harvemmin ihmisten sanomisista hakea, Intiassa paikallisen kommunikoinnin opettelu ja ymmärtäminen onkin helpommin sanottu kuin tehty - silloinkin, kun kyse ei ole varsinaisesti kielimuurista.
Itselle hankalin ja turhauttavin asia täällä on varmaan ollut kärsivällisyyden opettelu. Intia ei usein ole se kaikkein loogisin ja järjestelmällisin maa, ja oma suoraviivainen suomi-asenteeni siihen, miten asiat tulisi hoitaa, ei aina istu täkäläiseen tekemisen malliin ollenkaan. Paikallisen kommunikaatio-tyylin opettelu on myös ollut haastavaa. Intialaiset eivät juuri ikinä sano "ei" mihinkään, mikä johtuu kulttuurista ja kohteliaisuus-syistä - Kieltäytyminen on epäkohteliasta, joten kun Intialaiselta kysyy onko joku mahdollista, tai voisivatko he tehdä jotakin tai auttaa jossakin asiassa, vastaus on lähes poikkeuksetta hyvin vakaa "kyllä", "toki" tai "yritän parhaani" - mutta tämä ei tarkoita sitä, että asia tulee oikeasti hoidettua, tai että kukaan edes yrittää saada kyseistä asiaa hoidettua. Olemme huomanneet tämän esimerkiksi odotellessamme putkimiestä päiväkausia, soitettuamme pankkiin kun emme päässeet päiväkausiin nettipankkiimme (pankin vastaus: asia korjataan samana päivänä. Ei korjattu. Eikä seuraavanakaan.. tai sitä seuraavana), ja odotettuamme puolitoista viikkoa, että talomme isännoitsijä vihdoin kutsui paikalle ammattimiehen poistamaan noin 5000 mehiläisen pesän, joka oli yhtenä aamuna ilmestynyt makuuhuoneemme ikkunan ulkopuolelle. Kaikissa näissä tilanteissa, meille tietysti sanottiin että "totta kai kutsumme putkimiehen!", "tietysti korjaamme nettipankki-kirjautumisen!", ja "mehiläispesä on poissa huomiseen mennessä!" - toisin kävi.
Näissä tilanteissa on helppo turhautua, sillä usein asioiden haluaisi hoituvan nopeasti ja vaivatta. Olemme esimerkiksi nyt olleet kohta kaksi päivää ilman juoksevaa vettä, emmekä tiedä milloin vettä taas mahtaa hanasta tulla. Olemme tietysti kysyneet asiasta - ja vastaus oli vakuuttava "Yes madam, tomorrow! Water back tomorrow, no problem!". Tämä saattaa tarkoittaa että vettä tulee huomenna - tai ehkä ensi viikolla. Olemme oppineet alistumaan kohtaloomme. Kun emme päässeet nettipankkiimme, olimme jo myohässä vuokran maksun kanssa, eikä tilanne vain korjaantunut. Mehiläispesä esti meitä menemästä parvekkeelle viikkoon, emmekä tietenkään voineet pitää ikkunoita auki - ja kun asunnossa ei ole ilmastointia, ja ulkolämpötila alkaa olla +35 asteen tienoilla, pieni tuulenvire olisi tietysti ihan mukava.
Kyllä nämä kaikki tilanteet kuitenkin lopulta korjaantuivat. Putkimies ilmestyi yllättäen yhtenä aamuna, pankista soitettiin että ongelma on korjattu, ja mehiläispesäkin katosi. Vettä hanastamme ei tällä hetkellä vieläkään tule, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu. Toiset ongelmat ovat tietysti kiireellisempiä kuin toiset, mutta sen Intia on opettanut, että joissain tilanteissa hotkyily ei vain auta, ja että joskus "kyllä" tarkoittaakin "ei", ja toisin päin. Asiat tehdään maassa maan tavalla, eikä yksi puhiseva ja puhkuva suomalaislikka sitä mihinkään muuta. On turha ajaa omaa verenpainetta taivaisiin kun asiat eivät suju ihan toivotulla tavalla, sillä niin käy väistämättä hyvin usein. Usein ne asiat, mitkä aluksi tuntuvat itselle jotenkin kamalan tärkeiltä tai suurilta, eivät ehkä aina olekaan ihan niin isoja ongelmia. Toivon, että saan ainakin palasen tätä Intialaista asennetta ja suhtautumista tuotua mukanani, sitten kun täältä lähdemme.
Olen myös oppinut, että Intiassa ei koskaan varsinaisesti "lähdetä pois", tai sanota "hyvästi", eikä edes "bye bye" tai "hei hei" . Lähteminen ilman viitteitä paluuaikeista tuo huonoa onnea, joten Intiassa lähtemiseen liitetään aina maininta paluusta. Esimerkiksi paikallisella kannadan kielellä, paikalta poistuttaessa sanotaan "Hogi bartini", joka englanniksi käännettynä tarkoittaa "I go and I come", eli "minä menen pois ja tulen takaisin". Hindiksi sanotaan usein: "Baad me milan hain", joka taas tarkoittaa "we shall meet again", tai "me tulemme tapaamaan uudestaan". Lähtemiseen liittyy siis aina ajatus paluusta , mikä on mielestäni jotenkin kovin runollista ja myös lohduttavaa. Vaikka lähden nyt pois, tulen vielä joskus takaisin.
Uusien kommunikaatiotapojen ja kielien oppiminen on haastavaa ja jännittävää, mutta suomalaista suorasukaisuutta on kuitenkin ikävä - sitä, että "ei" tarkoittaa "ei", ja "kyllä" tarkoittaa "kyllä", että ei tarvisi arvuutella mitä se toinen nyt oikeasti tarkoittaa, vaan sanottaisi ihan suoraan niin kuin asiat on. Mutta maassa maan tavalla - ja kyllä sitä paikallistakin kommunikointia oppii lopulta ymmärtämään, kunhan pitää silmät, korvat ja mielen avoinna!
Hogi Bartini - I go and I come!
Itselle hankalin ja turhauttavin asia täällä on varmaan ollut kärsivällisyyden opettelu. Intia ei usein ole se kaikkein loogisin ja järjestelmällisin maa, ja oma suoraviivainen suomi-asenteeni siihen, miten asiat tulisi hoitaa, ei aina istu täkäläiseen tekemisen malliin ollenkaan. Paikallisen kommunikaatio-tyylin opettelu on myös ollut haastavaa. Intialaiset eivät juuri ikinä sano "ei" mihinkään, mikä johtuu kulttuurista ja kohteliaisuus-syistä - Kieltäytyminen on epäkohteliasta, joten kun Intialaiselta kysyy onko joku mahdollista, tai voisivatko he tehdä jotakin tai auttaa jossakin asiassa, vastaus on lähes poikkeuksetta hyvin vakaa "kyllä", "toki" tai "yritän parhaani" - mutta tämä ei tarkoita sitä, että asia tulee oikeasti hoidettua, tai että kukaan edes yrittää saada kyseistä asiaa hoidettua. Olemme huomanneet tämän esimerkiksi odotellessamme putkimiestä päiväkausia, soitettuamme pankkiin kun emme päässeet päiväkausiin nettipankkiimme (pankin vastaus: asia korjataan samana päivänä. Ei korjattu. Eikä seuraavanakaan.. tai sitä seuraavana), ja odotettuamme puolitoista viikkoa, että talomme isännoitsijä vihdoin kutsui paikalle ammattimiehen poistamaan noin 5000 mehiläisen pesän, joka oli yhtenä aamuna ilmestynyt makuuhuoneemme ikkunan ulkopuolelle. Kaikissa näissä tilanteissa, meille tietysti sanottiin että "totta kai kutsumme putkimiehen!", "tietysti korjaamme nettipankki-kirjautumisen!", ja "mehiläispesä on poissa huomiseen mennessä!" - toisin kävi.
Näissä tilanteissa on helppo turhautua, sillä usein asioiden haluaisi hoituvan nopeasti ja vaivatta. Olemme esimerkiksi nyt olleet kohta kaksi päivää ilman juoksevaa vettä, emmekä tiedä milloin vettä taas mahtaa hanasta tulla. Olemme tietysti kysyneet asiasta - ja vastaus oli vakuuttava "Yes madam, tomorrow! Water back tomorrow, no problem!". Tämä saattaa tarkoittaa että vettä tulee huomenna - tai ehkä ensi viikolla. Olemme oppineet alistumaan kohtaloomme. Kun emme päässeet nettipankkiimme, olimme jo myohässä vuokran maksun kanssa, eikä tilanne vain korjaantunut. Mehiläispesä esti meitä menemästä parvekkeelle viikkoon, emmekä tietenkään voineet pitää ikkunoita auki - ja kun asunnossa ei ole ilmastointia, ja ulkolämpötila alkaa olla +35 asteen tienoilla, pieni tuulenvire olisi tietysti ihan mukava.
Kyllä nämä kaikki tilanteet kuitenkin lopulta korjaantuivat. Putkimies ilmestyi yllättäen yhtenä aamuna, pankista soitettiin että ongelma on korjattu, ja mehiläispesäkin katosi. Vettä hanastamme ei tällä hetkellä vieläkään tule, mutta eiköhän sekin vielä korjaannu. Toiset ongelmat ovat tietysti kiireellisempiä kuin toiset, mutta sen Intia on opettanut, että joissain tilanteissa hotkyily ei vain auta, ja että joskus "kyllä" tarkoittaakin "ei", ja toisin päin. Asiat tehdään maassa maan tavalla, eikä yksi puhiseva ja puhkuva suomalaislikka sitä mihinkään muuta. On turha ajaa omaa verenpainetta taivaisiin kun asiat eivät suju ihan toivotulla tavalla, sillä niin käy väistämättä hyvin usein. Usein ne asiat, mitkä aluksi tuntuvat itselle jotenkin kamalan tärkeiltä tai suurilta, eivät ehkä aina olekaan ihan niin isoja ongelmia. Toivon, että saan ainakin palasen tätä Intialaista asennetta ja suhtautumista tuotua mukanani, sitten kun täältä lähdemme.
Olen myös oppinut, että Intiassa ei koskaan varsinaisesti "lähdetä pois", tai sanota "hyvästi", eikä edes "bye bye" tai "hei hei" . Lähteminen ilman viitteitä paluuaikeista tuo huonoa onnea, joten Intiassa lähtemiseen liitetään aina maininta paluusta. Esimerkiksi paikallisella kannadan kielellä, paikalta poistuttaessa sanotaan "Hogi bartini", joka englanniksi käännettynä tarkoittaa "I go and I come", eli "minä menen pois ja tulen takaisin". Hindiksi sanotaan usein: "Baad me milan hain", joka taas tarkoittaa "we shall meet again", tai "me tulemme tapaamaan uudestaan". Lähtemiseen liittyy siis aina ajatus paluusta , mikä on mielestäni jotenkin kovin runollista ja myös lohduttavaa. Vaikka lähden nyt pois, tulen vielä joskus takaisin.
Uusien kommunikaatiotapojen ja kielien oppiminen on haastavaa ja jännittävää, mutta suomalaista suorasukaisuutta on kuitenkin ikävä - sitä, että "ei" tarkoittaa "ei", ja "kyllä" tarkoittaa "kyllä", että ei tarvisi arvuutella mitä se toinen nyt oikeasti tarkoittaa, vaan sanottaisi ihan suoraan niin kuin asiat on. Mutta maassa maan tavalla - ja kyllä sitä paikallistakin kommunikointia oppii lopulta ymmärtämään, kunhan pitää silmät, korvat ja mielen avoinna!
Hogi Bartini - I go and I come!
